Monessa kotikouluperheessä marras-joulukuu on kiireistä aikaan kotikoulurintamalla seurantaan liittyvien tapaamisten, ja niihin valmistautumisen tiimoilta. Oppivelvollisen edistymisen seurantaan liittyvät käytännöt ovat edelleen kirjavia. Yhdelle kotioppijalle tapaamiset tutkivan opettajan kanssa voivat olla antoisia ja innostavia kohtaamisia, kun taas toiselle seuranta on yhtä kuin uuvuttava koemaraton. Joissakin perheissä kotiopetus on vasta alkanut ja joissakin ajatusta kotiopetukseen siirtymisestä on kypsytelty syksyn mittaan.
Nettisivuillamme on saatavilla erilaisia materiaaleja, joista voi olla hyötyä omassa kotikouluarjessa, kotiopetuksen suunnittelussa tai aiheesta tietoa tarvitseville henkilöille.
- Kotiopetus: FAQ vastaa usein kysyttyihin kysymyksiin, ja sisältöä päivitetään sekä täydennetään toimintakauden aikana tarpeen mukaan. (lisää tästä)
- Kotikoulun ABC –esite on tiivis tietopaketti kotikoulua suunnitteleville, aloitteleville tai perustietoa tarvitseville. (lisää tästä)
- Kotikouluaiheisista kirjoituksista on koottu luettelo linkkeineen omalle koontisivulle, josta eri aikoina julkaistuihin kirjoituksiin on helppo päästä käsiksi. Kirjoituksissa jaetaan muun muassa käytännön vinkkejä sekä kurkistetaan erilaisiin polkuihin päätyä kotiopetukseen. (lisää tästä)
- Kotioppijan seuranta –kyselyn kooste (2018) valottaa oppivelvollisen edistymisen seurantaan liittyviä kokemuksia sekä maassamme vallitsevia kirjavia käytäntöjä, jotka kaipaisivat yhdenmukaistamista. Kyselyllä kartoitettiin muun muassa seurannan tapoja, jotka kotioppijoiden huoltajat ovat kokeneet tai näkisivät mielekkäiksi, tarkoituksenmukaisiksi ja oikeudenmukaisiksi. (lisää tästä)
- Kiusaaminen ja/tai sisäilmaongelmat –kyselyn kooste (2019) käsittelee aihetta, jossa kotiopetukseen siirtymisen keskeinen tekijä on ollut kiusaaminen tai sisäilmaongelmat koulussa. Kyselyllä kerättiin muun muassa perheiden ja lasten tai nuorten kokemuksia itse prosessista, kotiopetukseen siirtymisen vaikutuksista, kotiopetuksen toteuttamisesta sekä siitä, miten heitä on kuultu ja lapsen/nuoren tilanne ja kokemus otettu huomioon esimerkiksi oppivelvollisen edistymisen seurantaan liittyvissä asioissa. (lisää tästä)
Hyvää ja valoisaa joulukuuta SuKosta!