Meillä vanhimmat lapset kokeilivat ensimmäisen kerran kotikoulua muuttaessamme ulkomaille 2000-luvun alussa. Haparoivaa kokeilua kesti alle puoli vuotta, minkä jälkeen lapset siirtyivät paikalliseen kouluun. Innostus jäi kuitenkin kytemään.
Keskimmäinen lapsista aloitti koulutiensä ulkomailla 4-vuotiaana. Palatessamme Suomeen hän oli useimmissa oppiaineissa paljon ikäisiään edellä. Kun hän Suomessa kohtasi ekaluokalla kiusaamista, oli päätös kotikoulusta helppo tehdä. Päätöstä vauhditti ajatus kotikoulun mukanaan tuomasta vapaudesta: rauhalliset aamut, opiskelu omaan tahtiin, ei koulun aikatauluttamaa elämää, mahdollisuus lomailla ja matkustella, kun siltä tuntuu.
Muuttaessamme toiselle paikkakunnalle, lapsi halusi mennä viidennelle luokalle kouluun ”saamaan kavereita”. Ensimmäisen joulutodistuksen ysit ja kympit kertoivat siitä, että kotiopetuksessa opit olivat menneet perille. Kavereitakin tuli, mutta lapsi tuli yhä useammin turhautuneena kotiin valittaen, ettei koulussa voi keskittyä eikä kukaan opiskele eikä opi siellä mitään. Seuraavan kevättodistuksen kuutoset ja seiskat, lapsen lisääntynyt ärtymys, turhautuneisuus ja univaikeudet johtivat siihen, että vuoden koulukokeilun jälkeen päätimme lapsen kanssa yhteistuumin jatkaa kotikoulua.
Seuraavat kolme vuotta vietimme maailmalla matkustellen. Oppikirjoja ei repussa raahattu mukana. Luonnonihmeistä opittiin sademetsissä, historiasta arkeologisilla kaivauksilla ja keskiaikaisissa vuoristokylissä, erilaisista kulttuureista, uskonnoista ja elämäntavoista viettämällä aikaa ja asuen paikallisten keskuudessa eri maissa ja tutustuen heihin. Matematiikan tehtäviä ratkottiin ajanvietteeksi päässälaskuina bussi- ja lentomatkoilla, ja kieliä opittiin puhumalla paikallisten kanssa.
Yhdeksännen luokan kotioppijamme suoritti jälleen Suomessa koulussa. Sama toistui jälleen: joulutodistuksen yli ysin keskiarvo tippui kevääksi alle kasiin. Vuoden lukio-opintojen jälkeen nuori siirtyi jälleen kotioppijaksi, nyt nettilukioon. Opiskelumotivaatio lisääntyi ja arvosanat nousivat välittömästi takaisin ysiin ja kymppiin.
Kahden nuorimman lapsen kohdalla päätös kotikoulusta oli selkeä. Kumpikaan ei ole käynyt esikoulua eikä koulua. Nykyään opiskelun tukena on myös oppikirjoja, mutta opiskelu tapahtuu ensisijaisesti kiinnostuksen, ei koulujen luokka-asteiden mukaan. Lapset etenevät omaan tahtiinsa, yksi nopeammin, toinen hitaammin. Emme opiskele mitään ulkoa vaan tärkeintä on ymmärtää asiat niin hyvin, että ne osaavat selittää omin sanoin. Käytämme ahkerasti kirjastoa, katsomme mm. Yle areenan ja National Geographicin dokumenttiohjelmia, hyödynnämme kielten opiskelussa kirjojen ja ohjelmien lisäksi Quizletiä ja WordDivea, ja teemme opintoretkiä mm. museoihin, kirkkoihin, historiallisiin kohteisiin ja luontoon. Panostamme hyviin tiedonhakutaitoihin, lähdekritiikkiin ja hyvään yleissivistykseen. Lapsilla on liikuntaharrastuksia 3-4 kertaa viikossa ja kavereita kaikista ikäluokista. Lisäksi he harrastavat valokuvausta ja soittavat pianoa ja kitaraa.
Opiskelun tukena meillä on ammattitaitoinen ja kannustava tutkiva opettaja, jolta voi aina tarvittaessa kysyä neuvoa ja ohjeita. Toistaiseksi emme ole edes harkinneet koulua vaihtoehtona kotiopetukselle.
