Avainsana-arkisto: oppiminen

Nyt

Kotiopetusta, etäopetusta vai kotona opiskelua?

Marinin hallituksen 16.3.2020 linjaamien lisätoimenpiteiden pyrkimyksenä on estää koronaviruksen leviämistä Suomessa. Linjaukset kohdistuvat muun muassa varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulutuksen järjestämiseen poikkeusolojen aikana, jotka jatkuvat tällä tietoa 13.4.2020 asti. Linjaukset alkoivat näkyä laajemmin jo 18.3.2020, jolloin suuri osa koululaista ja heidän opettajistaan siirtyi etäopetukseen, minkä myötä myös arki on muuttunut monessa perheessä.

Etäopetukseen siirtyminen on näkynyt muun muassa lisääntyneenä jäsenmääränä ja keskusteluna kotikouluaiheissa keskusteluryhmissä, joista etsitään tietoa ja vinkkejä kotona opiskeluun ja sen järjestämiseen. Aihe on ollut esillä myös eri medioissa. Koulun järjestämässä etäopetuksessa olevan tai erityisissä opetusjärjestelyissä kotona opiskelevan tilanne eroaa kuitenkin monella tapaa kotiopetuksesta, johon edellä mainitut opiskelumuodot helposti sekoitetaan.

Keskeinen ero on siinä, että koulun kirjoilla olevan oppivelvollisen eli koulun oppilaan opetuksesta ja opetusjärjestelyistä on vastuussa koulu. Opiskelu on sidoksissa koulun opetussuunnitelmaan. Koulun oppilas – toisin kuin kotikoululainen/kotioppija – on oikeutettu etuuksiin, kuten ilmaiset oppimateriaalit ja oppilashuolto. Kotikoululainen/kotioppija ei ole kirjoilla missään kunnan koulussa, ja hänen huoltajansa ovat yksin vastuussa kaikesta oppimiseen, opetukseen ja sen järjestelyihin sekä kustannuksiin liittyvästä. Vastapainona tälle kotiopetus eli kotikoulu antaa valinnanvapautta oppimismenetelmien, oppimateriaalien, opetussuunnitelman ja etenemisen suhteen.

Riippumatta siitä, opiskeleeko lapsi tai nuori kotiopetuksessa vai kotona etäopetuksessa koulun toimesta, nyt vallitseva poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa monin tavoin elämään ja arkeen. Se tuo haasteita mutta myös uusia mahdollisuuksia lasten ja nuorten oppimiseen ja oppimistilanteiden järjestämiseen. Vastuut, velvollisuudet ja vapaudet opetuksessa ja opetusjärjestelyissä jakautuvat kuitenkin eri tavalla riippuen siitä, onko kyse koulun etäopetuksesta vai kotiopetuksesta. Suomen Kotikouluyhdistys ry toivoo, että näiden opetusmuotojen erojen selventäminen vähentää tarpeetonta lisäkuormitusta etäopetukseen siirtymisen osalta, ja että eri kanavissamme jaetuista kotiopetusaiheisista materiaaleista, vinkeistä ja keskusteluista on iloa erilaisissa oppimistilanteissa kotona.

Aihepiiriä valottavat myös uusimmat etäopetukseen ja kotiopetukseen liittyvät kirjoitukset:
  • Iltalehdessä 23.3.2020 julkaistuun artikkeliin ”Meneekö lapsen kanssa hermot etäkoulussa? Kokeile palkkiota ja näitä viittä muuta vinkkiä” haastateltiin yhdistyksen puheenjohtaja Taina Huhtamoa, joka antoi Iltalehden pyynnöstä mm. käytännön neuvoja etäopetuksessa olevan lapsen tukemiseksi. Huhtamo esiintyi haastattelussa ensisijaisesti kotikoululaista ohjaavana vanhempana. Lue lisää klikkaamalla tästä linkistä.
  • Yhdistyksen varapuheenjohtaja Joanna Hartman ottaa kirjoituksessaan ”Etäopetusta vai kotiopetusta?”
    (20.3.2020) kantaa epäselvyyksiin, joita vallitsee etäopetuksen ja kotiopetuksen välisistä eroista ja käytännöistä. Kirjoitus löytyy klikkaamalla tästä linkistä.
Nyt

Kansainvälinen ilmastolakko 15.3.2019

Perjantaina 15.3.2019 vietetään kansainvälistä ilmastolakkoa, johon osallistutaan eri puolella maailmaa ja maatamme. Suomen Kotikouluyhdistys ry tukee nuorten pyrkimyksiä vaikuttaa ilmastoasioihin ja päättäjiin sekä elinkelvolliseen tulevaisuuteen ja parempaan ilmastopolitiikkaan.

Yhdistys kannustaa kotikoululaisia perheineen sisällyttämään ilmastolakkopäivään tekemistä, joka kytkeytyy kansalaisvaikuttamiseen, ilmastonmuutokseen ja päivän teemaan.

 

Kirjoitushaaste kotikoulunuorelle!

Suomen Kotikouluyhdistys ry kutsuu sinut, nuori kotikoululainen, kirjoittamaan siitä, miten osallistuit kansainväliseen ilmastolakkoon, mitä haluat sanoa päättäjille ja miten voit itse ehkäistä ilmastonmuutosta.

Kirjoitustehtävää voi hyödyntää eri tavoin osana opiskelua, mutta sen voi saada myös julkaistavaksi yhdistyksen nettisivuilla.

Mikäli haluat, että kirjoituksesi julkaistaan, keskustele ensin huoltajasi kanssa. Käykää yhdessä läpi alla annetut ohjeet, ja toimikaan niiden mukaisesti.

 

Ohjeet

Laadi teksti ajatellen, että se julkaistaan ja sillä on lukijoita, esimerkiksi muita nuoria ja mahdollisia päättäjiä. Mieti, mitä haluat lukijoille kertoa ilmastoaiheesta, omista ajatuksistasi ja mitä haluat sanoa päättäjille. Teksti voi olla esimerkiksi kantaaottava, pohdiskeleva tai blogityyppinen. Kiinnitä kuitenkin huomiota siihen, että teksti on asiallista ja soveltuu julkaistavaksi nettisivuilla. Anna kirjoituksellesi kuvaava otsikko.

 

Julkaistavaksi tarkoitettu teksti lähetetään huoltajan toimesta perjantaihin 22.3.2019 mennessä Suomen Kotikouluyhdistys ry:n sähköpostiosoitteeseen: toimisto(at)suomenkotikouluyhdistys.fi

Sähköpostiviestissä tulee olla julkaistavan tekstin lisäksi

  • kirjoittajan etu- ja sukunimi sekä nimimerkki, mikäli kirjoittaja ei halua esiintyä julkaisussa omalla nimellä
  • huoltajan etu- ja sukunimi ja vahvistus siitä, että tekstin julkaisemiselle on huoltajien suostumus

 

Julkaisu ja tiedottaminen

Suomen Kotikouluyhdistys ry julkaisee määräaikaan mennessä tulleet kirjoitukset maaliskuun loppuun mennessä nettisivuillaan ja tiedottaa asiasta myös muissa kanavissaan. Julkaistujen tekstien kirjoittajille toimitetaan jälkikäteen yhdistyksen osallistumistodistus sähköpostitse.

 

Antoisaa kansainvälistä ilmastolakkopäivää!

blogi, Perheemme tie kotikouluun

Perheemme tie kotikouluun – Oppimisen vapaus: omalla tavalla, omaan tahtiin

Meillä vanhimmat lapset kokeilivat ensimmäisen kerran kotikoulua muuttaessamme ulkomaille 2000-luvun alussa. Haparoivaa kokeilua kesti alle puoli vuotta, minkä jälkeen lapset siirtyivät paikalliseen kouluun. Innostus jäi kuitenkin kytemään.

Keskimmäinen lapsista aloitti koulutiensä ulkomailla 4-vuotiaana. Palatessamme Suomeen hän oli useimmissa oppiaineissa paljon ikäisiään edellä. Kun hän Suomessa kohtasi ekaluokalla kiusaamista, oli päätös kotikoulusta helppo tehdä. Päätöstä vauhditti ajatus kotikoulun mukanaan tuomasta vapaudesta: rauhalliset aamut, opiskelu omaan tahtiin, ei koulun aikatauluttamaa elämää, mahdollisuus lomailla ja matkustella, kun siltä tuntuu.

Muuttaessamme toiselle paikkakunnalle, lapsi halusi mennä viidennelle luokalle kouluun ”saamaan kavereita”. Ensimmäisen joulutodistuksen ysit ja kympit kertoivat siitä, että kotiopetuksessa opit olivat menneet perille. Kavereitakin tuli, mutta lapsi tuli yhä useammin turhautuneena kotiin valittaen, ettei koulussa voi keskittyä eikä kukaan opiskele eikä opi siellä mitään. Seuraavan kevättodistuksen kuutoset ja seiskat, lapsen lisääntynyt ärtymys, turhautuneisuus ja univaikeudet johtivat siihen, että vuoden koulukokeilun jälkeen päätimme lapsen kanssa yhteistuumin jatkaa kotikoulua.

Seuraavat kolme vuotta vietimme maailmalla matkustellen. Oppikirjoja ei repussa raahattu mukana. Luonnonihmeistä opittiin sademetsissä, historiasta arkeologisilla kaivauksilla ja keskiaikaisissa vuoristokylissä, erilaisista kulttuureista, uskonnoista ja elämäntavoista viettämällä aikaa ja asuen paikallisten keskuudessa eri maissa ja tutustuen heihin. Matematiikan tehtäviä ratkottiin ajanvietteeksi päässälaskuina bussi- ja lentomatkoilla, ja kieliä opittiin puhumalla paikallisten kanssa.

Yhdeksännen luokan kotioppijamme suoritti jälleen Suomessa koulussa. Sama toistui jälleen: joulutodistuksen yli ysin keskiarvo tippui kevääksi alle kasiin. Vuoden lukio-opintojen jälkeen nuori siirtyi jälleen kotioppijaksi, nyt nettilukioon. Opiskelumotivaatio lisääntyi ja arvosanat nousivat välittömästi takaisin ysiin ja kymppiin.

Kahden nuorimman lapsen kohdalla päätös kotikoulusta oli selkeä. Kumpikaan ei ole käynyt esikoulua eikä koulua. Nykyään opiskelun tukena on myös oppikirjoja, mutta opiskelu tapahtuu ensisijaisesti kiinnostuksen, ei koulujen luokka-asteiden mukaan. Lapset etenevät omaan tahtiinsa, yksi nopeammin, toinen hitaammin. Emme opiskele mitään ulkoa vaan tärkeintä on ymmärtää asiat niin hyvin, että ne osaavat selittää omin sanoin. Käytämme ahkerasti kirjastoa, katsomme mm. Yle areenan ja National Geographicin dokumenttiohjelmia, hyödynnämme kielten opiskelussa kirjojen ja ohjelmien lisäksi Quizletiä ja WordDivea, ja teemme opintoretkiä mm. museoihin, kirkkoihin, historiallisiin kohteisiin ja luontoon. Panostamme hyviin tiedonhakutaitoihin, lähdekritiikkiin ja hyvään yleissivistykseen. Lapsilla on liikuntaharrastuksia 3-4 kertaa viikossa ja kavereita kaikista ikäluokista. Lisäksi he harrastavat valokuvausta ja soittavat pianoa ja kitaraa.

Opiskelun tukena meillä on ammattitaitoinen ja kannustava tutkiva opettaja, jolta voi aina tarvittaessa kysyä neuvoa ja ohjeita. Toistaiseksi emme ole edes harkinneet koulua vaihtoehtona kotiopetukselle.

Kyselyt

Kotioppijoiden lukutaitokyselyn satoa 2018

Suomen Kotikouluyhdistys ry juhlisti Kansainvälistä lukutaitopäivää 8.9.2018 järjestämällä sen merkeissä kotioppijoille suunnatun kyselyn, joka oli avoinna syyskuun ajan. Kysely oli tarkoitettu kotioppijan itsensä vastattavaksi, mutta huoltaja sai tarvittaessa avustaa, mikäli kotioppija ei ikänsä puolesta tai muusta syystä pystynyt vastaamaan kyselyyn itsenäisesti.

 

Kyselyyn vastaaminen tapahtui anonyymisti tai nimimerkillä, jonka kotioppija keksi itse ja ilmoitti kyselyn lopussa. Nimimerkillä osallistuneiden osalta yhdistys on tehnyt kuvallisia ”huoneentauluja” innostavista, inspiroivista tai oivaltavista vastauksista lukutaitoon ja lukemiseen liittyen. Tällöin kyselyyn osallistumisen voi dokumentoida ja sisällyttää kotioppijan opiskeluun. Näistä ”huoneentauluista” on kaksi eri tyylistä versiosta ja omansa voi tallentaa tai tulostaa yhdistyksen nettisivujen kuvagalleriasta tai Facebook-sivun albumista nimimerkin perusteella.

 

 

Vastaajien ajatuksia lukutaidosta ja sen tärkeydestä

Kyselyyn osallistui määräaikaan mennessä kymmenisen kotioppijaa, jotka näkivät lukutaidossa ja lukemisessa monia hyviä ja tärkeitä puolia. Ne ja vastaajien lukuvinkit muille kotikoululaisille ilmenevät alla olevasta koosteesta.

 

Miksi lukeminen on tärkeää/kivaa itsellesi?

Vastauksista nousi esille, että lukeminen on kivaa ja siitä tykätään. Kirjat ovat hauskoja ja kivoja. Lukemalla tietää, mitä tekstissä on, oppii asioita ja oppii lukemaan. Lukeminen rentouttaa, tekee iloiseksi tai saa uppoutumaan kirjan juoneen. Lukemisen tärkeydestä ja kivuudesta nousi myös eriävä mielipide sekä sille oivaltava perustelu sanojen laittamisesta vastaajan suuhun.

 

Miksi mielestäsi on tärkeää, että kaikki saavat oppia lukemaan?

Usea vastaaja toi esille, että lukemaan oppiminen on tärkeää tiedonsaannin kannalta – että voi tietää asioita, joista on kirjoitettu tekstissä. Kysymys herätti myös pohdintaa siitä, että ihmisillä pitää olla vapaus oppia lukemaan tai olla oppimatta, ja että lukemisen oppimiseen ei olla valmiita läheskään aina 7-vuotiaana. Kun osaa lukea, siitä saa paljon iloa, voi oppia enemmän lauluja ja pärjätä elämässä ilman aikuista. Vanhempana voi lukea lapsille ja opettaa siten myös heitä lukemaan.

 

Mitä kirjaa, sarjakuvaa tai lehteä haluaisit suositella luettavaksi muille kotioppijoille? Kerro lukusuosikkisi nimi ja tekijätiedot sekä perustele, miksi sitä suosittelet.

Vastaajien lukusuosikkeihin kuuluivat:

  • Walt Disneyn Aku Ankka (kiva; paljon luettavaa)
  • Raamattu (voi oppia paljon)
  • Harry Potter
  • Kirjasarjat: Neiti Etsivä, Sinttu, Viisikko, Alice Jones, Nummelan ponitalli ja Uudenkujan sakki
  • Enid Blytonin kirjat, erityisesti Salaisuus –sarja (ovat jännittäviä ja sopivat seikkailunhaluisille lukijoille)
  • Chris Columbus & Ned Vizzini: Hurjien tarinoiden talo –sarja (jännittävä ja kiva)
  • Gerit Kopietz, Jörg Sommar &Helmut Kollars: Lasten liikennekirja

 

blogi, Perheemme tie kotikouluun

Kotikoulu elämäntapana: Perheemme tie kotikouluun

”Perheemme tie kotikouluun” –blogisarjassa julkaistaan kirjoituksia erilaisista lähtökohdista päätyä kotikouluun ja tavoista kotikouluttaa.

 

Nuorin lapsemme suorittaa oppivelvollisuutta kotiopetuksessa. Vanhemmat sisarukset ovat olleet normaalissa peruskoulussa, jossa viihtyivät ja menestyivät erinomaisesti. Miten sitten päädyimme nuorimman kohdalla kotiopetukseen?

 

Kotikoulu ei ollut suuri erillinen päätös. Voisi sanoa, että kasvoimme askel askeleelta tähän ratkaisuun. Siemen kotikoulusta alkoi itämään nuorimmaisemme ollessa päiväkoti-ikäinen: hän oli hyvin kiinnostunut numeroista ja halusi ratkaista kaikenlaisia laskutehtäviä.

 

Sen sijaan, että lapsemme olisi saaneet riemuita uuden oppimisesta – kannustusta ja positiivista palautetta – ympäristön reaktiot olivatkin usein päinvastaisia. Tuntui nurinkuriselta, että jos lapsemme luettelisi vaikkapa Pokemonien nimet ulkoa, saisi hän hyväksyntää ja ymmärrystä osakseen, mutta lapsi jota kiinnosti matemaattiset ”pulmat” jne., saikin osakseen vinoa tekohymyä.

 

Myös me vanhemmat saimme ”osamme” lannistuksesta: ”pilaamme oppimisen ilon” opettamalla lapsellemme asioita liian aikaisin, joita koulussa sitten opetetaan, kun on ”oikea aika”. Eteemme luotiin erilaisia uhkakuvia siitä mitä lapsellemme sitten koulussa tapahtuu.

Silmiemme edessä näimme oppimisesta riemuitsevan lapsen, joka kirjaimellisesti hyppi riemusta hiekkalaatikolla, kun oli saanut hiekkaa lapioidessaan jonkin oivalluksen, kuten esimerkiksi sen, että sadassa on neljä 25:ttä. Me vanhemmat koimme ja koemme vahvasti, että meidän velvollisuus on osaltamme edistää lapsemme tiedonhalua, oppimista ja taipumuksia suuntautuu ne sitten mihin tahansa.

 

Uhkakuvista huolimatta – ja myös uhkakuvien vuoksi- päätimme, että lapsemme jää kotiesikouluun ja suorittaa alkuopetuksen oppimäärän kotiopetuksessa ja saa edetä omaa yksilöllistä tahtiaan. Ja nyt monta vuotta myöhemmin lapsemme on edelleen kotikoulussa.

 

Nyt vuosien kuluessa aikaisemmin harpottu etumatka on kuroutunut monessa oppiaineessa normaaliksi ikätasoiseksi osaamiseksi. Tosin oppivelvollisuus on vain osa lapsemme kotikoulua: lapsemme oppii niin paljon muutakin! Kotikoulu ei ole mielestämme se pätevin nimitys lapsemme opinpolulle, se kuvaa parhaiten vain sitä tosiasiaa, että lapsemme ei ole koulussa. Meillä oppiminen on koko perheen elämätapa.

 

Koulumaisuutta kotikoulussamme on ehkä se, että joissain aineissa käytämme oppikirjoja. Sekin johtuu lähinnä siitä, että sillä tavalla pääsemme hieman helpommalla. Äidinkielessä lapsemme etenee oppikirjan mukaan ja muutamassa muussa aineessa käytämme koulukirjoja muun materiaalin ohessa. Osassa aineista emme käytä oppikirjoja ollenkaan, käytämme erilaisia oppimateriaaleja: kirjoja, dokumentteja, sanomalehtiä, internetiä, haastatteluja jne. Oppivelvollisuuteen liittyvän oppisisällön läpikäymiseen menee yleensä noin 1-3 tuntia päivässä. Aikaa jää siis paljon muuhunkin!

 

Arkeemme kuuluu työntäytteiset aamupäivät, jolloin kotikoululaisemme tekee annettuja koulutehtäviä ja me aikuiset omia töitämme. Puolenpäivän aikoihin lapsemme tekee enemmän aikuisen tukea vaativia tehtäviä ja myöhemmin iltapäivästä hän lähtee leikkipuistoon kavereita tapaamaan, ja sitten alkavat harrastukset, joita on tällä hetkellä ehkä liiankin monta.

 

Kotikouluun mahtuu niin hyviä kuin huonojakin päiviä

 

Koemme, että kotikoulu on elämäntapa ja arvovalinta. Meidän perhe viihtyy yhdessä ja yhdessä oppiminen on meille luonnollinen tapa elää. Meillä ei ole mitään sen erikoisempaa katsomusta tai ideologiaa valintamme taustalla. Koemme, että kotikoulu vastaa kaikista parhaiten lapsemme yksilöllisiä taipumuksia. Yhteistyö viranomaisten kanssa on meillä toiminut oikein hyvin. Koulun kanssa meillä on valvontatilaisuus yleensä kerran vuodessa. Tilaisuus kestää tunnin pari ja yleensä lapsemme esittelee opettajalle mielellään vihkojaan ja tekemiään projektejaan. Meillä on ollut onnea saada tutkivaksi opettajaksi ammattiopettaja, joka on niin kokenut ammattilainen, että kykenee selvittämään ihan jututtamalla lapsemme osaamisen. Kokeita ei ole vielä kertaakaan tehty. Ylläpidän kotioppijamme blogia, josta valvova opettaja voi halutessaan seurata missä vaiheessa etenemme.

blogi, Perheemme tie kotikouluun

Unschooling: Perheemme tie kotikouluun

 

Kotikoulu? Ei nyt sentään. Eihän niin voi tehdä. Ei se tee lapselle hyvää. Näin ajattelin vielä viisi vuotta sitten.

 

Olen kahden opettajan lapsi. Olen ollut hyvä koulussa. Gradua vaille maisteri. Taustani on siis todella ”koulu-uskovainen” mitä nyt ehkä useimmat suomalaiset jossain määrin ovat. Tasa-arvoinen peruskoulu, huippumenestys Pisa-vertailuissa. Mitä parempaa sitä lapselleen voisi antaa?

 

Mietimme ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen, kuinka tulevaisuudessa järjestäisimme elämämme, kun halusimme kuitenkin asua myös miehen kotimaassa, missä julkiset koulut ovat enimmäkseen kehnoja ja yksityiset koulut kalliita eikä sekään vielä opetuksen laatua takaisi. Klassisesti pohdin, että kai meidän olisi pakko olla Suomessa koska täällä on niin hyvät koulut eikä maata voida tietenkään kesken koulutaipaleen vaihtaa, koska ei lapselle tee hyvää vaihtaa koulua kesken kaiken. Siis hyvin tavalliset suomalaiset pohdinnat aiheesta olivat erittäin vahvoilla ajatuksissani.

 

Kansainvälisesti erittäin menestyneet ystävämme vakuuttivat minut kuitenkin siitä, että kyllä niitä hyviä kouluja on muuallakin, ettei koulun laatu ole kaikki kaikessa ja että koulun ja maan vaihtaminen jopa vuosittain ei välttämättä ole ainoastaan negatiivinen asia vaan siinä oppii vaan erilaisia asioita kuin samassa koulussa pysymällä. Mieheni taas avasi silmäni ihan uudelle näkökulmalle, kun sanoi että ”eihän me edes voida tietää tykkääkö lapsi koulusta. Jos tykkää niin toki meidän pitäisi järjestää niin että pääsee parhaisiin kouluihin jatko-opintojen kannalta etenkin mutta jos taas ei tykkää, niin eihän niillä kouluilla sitten oo niin väliä.” Mikä radikaali ja raikas ajatus suomalaiselle koulu-uskovaiselle! Yksilöllisyys ja lasten antaminen olla sitä mitä ovat!

 

Vuodet kuluivat ja ajatus jalostui, hioutui enemmän ja enemmän osaksi meitä. Maailma oli meille avoin. Kun olin raskaana kolmannen lapsen kanssa, aloimme vakavasti suunnittelemaan muuttoa toiseen kotimaahamme. Tarkoituksena oli, että osan vuodesta olisimme Suomessa (miehellä hyvä työpaikka) ja osan siellä. Koulut tulivat taas väkisin mieleeni. Löysimme hyvän koulun toisesta kotimaasta, mikä ei ollut edes hurjan kallis. Halusimme viettää Suomessa kesän (itsestään selvää kaikille jotka tuntevat Suomen pitkän ja pimeän talven) ja mietimme mitenköhän se onnistuisi, että lapset olisivat siellä koulussa vain puolet vuodesta. Todettiin että voisihan sitä sitten loput kuukaudet oppia kotona, kun oltaisiin Suomessa. Kuitenkin kuukausittaiset koulumaksut joutuisimme maksamaan siltäkin ajalta. Mietin myös, että olisihan se hienoa, jos Suomessa ollessa voisi oppia asioita Suomesta, lasten toisesta kotimaasta. Omat vanhempani kun vielä ovat opettajia olisi heillä annettavaa lapsillemme siinäkin mielessä. Minäkin pidän oppimisesta ja opettamisesta, joten mielessäni aloin jo suunnittelemaan opintoretkiä ja -hetkiä. Kuinka voisin hyödyntää erityisopettajaäidiltäni omaksuttuja ajatuksia omien lasteni oppimisessa. Mieleeni alkoi hiipiä ajatus kotikoulun toteuttamisesta ympärivuotisesti.

 

Voisimme muokata oppimisesta juuri sellaista kuin haluaisimme. Voisimme opettaa lapsillemme asioita kummastakin kotimaasta. Aloin nähdä enemmän ja enemmän etuja yksilöllisesti räätälöidyssä opetuksessa, jota antaisin minä joka lapseni tunnen paremmin kuin kukaan muu. Huikea potentiaali verrattuna luokan mukana kulkemiseen! Tutustuin kotikouluun, lainsäädäntöön, erilaisiin kotikoulutyyleihin. Luin aiheesta öisin lasten nukkuessa. Ja eräänä yönä törmäsin käsitteeseen ”unschooling”.

Unschoolingille ei ole kunnollista suomalaista käännöstä, mutta tiivistäen sen voisi sanoa olevan itseohjautuvaa ja luonnollista oppimista. Unschoolingiin kuuluu vahvasti ajatus siitä, että oppiminen ei ole arjesta ja elämästä erillinen osa mitä mennään suorittamaan laitokseen parinkymmenen muun henkilön kanssa jotka ovat sattuneet syntymään samalla maapallon kierroksella auringon ympäri. Unschoolingissa oppiminen on läsnä aina ja kaikkialla eikä se pääty siihen, kun koulu päättyy. Kaikessa on jotain opittavaa. Mutta kuten me ihmiset olemme erilaisia temperamentiltamme, kiinnostuksenkohteiltamme ja oppimistyyleiltämme, on myös oppimispolkumme erilaisia.

Oppiminen tapahtuu tehokkaammin, kun aiheet ovat mielenkiintoisia. Kotikoulu mahdollistaa tämän. Unschooling vie ajatuksen vielä vähän pidemmälle: Ihminen luontaisesti haluaa oppia, ja kun ihminen saa oppia niistä asioista mistä haluaa, niin paljon kuin haluaa, milloin vain haluaa, voi jonkin aiheen erittäin hyvän hallinnan saavuttaa lapsivetoisesti ja luonnollisesti säilyttäen vapauden ja rakkauden oppimiseen. Lapsen kiinnostuksen kohteet voivat luokkahuoneessa tai koulumaisessa kotikoulussa olla vääriä ja väärään aikaan tapahtuvia, unschoolingiin perustuvassa kotikoulussa ei koskaan. Koko termi ”koulu” on unschoolingin kohdalla jopa hieman harhaanjohtavaa. Ennemminkin voisi puhua elämästä missä oppiminen on koko ajan läsnä, missä oppimisesta ei tarvitse viettää vapaa-aikaa, missä vanhempi ei toimi opettajana joka päättää mitä tehdään vaan lapsi saa seurata luontaista kiinnostustaan ja uteliaisuuttaan.

Unschooling-kotikoulussa lasta ei suinkaan jätetä oman onnensa nojaan puuhailemaan mitä huvittaa. Päinvastoin. Se vaatii vanhemmilta läsnäoloa ja herkkyyttä huomata lapsen herkkyyskausia ja tilaisuuksia missä voi tuoda uusia asioita esille. Vanhempi auttaa, tukee, opastaa oppimaan. Lapsi tutkii maailmaa ja kiinnostuu erilaisista asioista omaan tahtiinsa. Vanhempi tuo esille erilaisia asioita, vie lasta tutustumaan erilaisiin paikkoihin ja tapaamaan erilaisia ihmisiä. Lapsi imee itseensä tietoa syventyen aiheisiin jotka juuri silloin häntä kiinnostavat.

 

Toisessa kotimaassamme lainsäädäntö mahdollistaisi meille sen, että voisimme toteuttaa unschoolingia täysin ilman mitään ulkopuolisen määräämää opetussuunnitelmaa. Kun päätimme muista syistä jäädä Suomeen, tuntui suomalainen systeemi kankealta ja painostavalta – valtakunnallista opetussuunnitelmaa kun pitäisi seurata ja sitä vielä valvottaisiin. Olen kuitenkin oppinut huomaamaan, että loppujen lopuksi suomalainen systeemi on todella hyvä. Lasten etu ja oikeus oppimiseen taataan sillä, että myös kotikoulussa olevia lapsia tavataan institutionaalisen koulun edustajan toimesta joka varmistaa, että lapsi oppii ja kehittyy. Suomalainen opetussuunnitelma mahdollistaa kuitenkin hyvin joustavan oppimisen minkä puitteissa unschoolingiakin on mahdollista toteuttaa hyvin täysipainoisestikin.

 

Meillä vanhin lapsi on nyt viisi eikä vielä siis Suomessa virallisesti eskari-ikäinen. Kuitenkin jo tänä vuonna olen tehnyt valtakunnalliseen esiopetussuunnitelmaan nojaavan oppimissuunnitelman hänelle. Minulle tämä vuosi on eräänlainen intensiivinen opetusharjoittelu, missä en harjoittele olemaan kotiopettaja vaan oppimaan opastaja jolta vaaditaan herkkiä tuntosarvia, mielikuvitusta ja intoa innostua lapsen mukana niistäkin asioista mistä en itse ole niin kiinnostunut. Ennen kaikkea kuitenkin lapsen kanssa tutustumme yhdessä ympäröivään maailmaan, jotta hän voi kasvattaa tukevat juuret maapallolle, kokea olevansa osa yhteisöä ja oivaltaa miten hienoa onkin oppia uusia asioita.

 

Kirjoittaja: Henriette Valkonen